Lähde kanssamme tutustumaan Valamon ja Lintulan luostariin. Kesäinen matkamme vie meidät Heinävedelle, jossa näemme Valamon ja Lintulan elämää. Vietämme myös yön Valamon luostarissa. Alue on luonnonkaunis, jossa voit rentoutua, vaikka iltakävelyllä Juojärven rannalla. Pääsemme tutustumaan opastetulla kierroksella Valamon kirkkoihin. Vierailemme Viinituvassa, jossa saamme myös maistiaiset. Valamossa myös mielenkiintoinen Martta Wendelinin näyttely. Seuraavana päivänä risteilemme laivalla Lintulaan, jossa tutustumme nunnaluostarin elämään.
Tässä mukava kesäinen matka Heinävedelle
MARTTA WENDELIN
- Kultahiekkaa ihmisten poluille
Kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin syntymän 130-vuotisjuhlavuodeksi Valamossa laaja näyttely taitelijan keskeisestä maalaus- ja kuvitustuotannosta.
Martta Wendelin oli 1900-luvun alkupuoliskon tunnetuimpia Suomalaisia kuvittajia. Hänen kuvitustaiteensa idyllinen ja rauhoittava tunnelma, lasten ja kodin elämää aidosti kuvaavat aiheet ovat olleet tärkeitä Suomalaisille. Hän tuli tunnetuksi etenkin kotiliesien kansikuvistaan 1920-luvulta alkaen, postikorteistaan, nuorten- ja lastenkirjojen ja -lehtien kuvituksistaan.
MATKAOHJELMA
11.8.
Lähtö
Kokemäki klo 07.00
Tarkemmat lähtöpysäkit ja lähtöajat päivittyvät myöhemmin.
Kokemäeltä otamme suunnaksi Valamon luostarin, jonne kuljemme Tampereen ja Jyväskylän kautta. Saavumme Valamon luostariin puolen päivän aikoihin. Valamon tutustumisen aloitamme noutopöytäruokailulla. Ruokailun jälkeen tutustumme Valamon alueeseen opastetulla kierroksella, jonka aikana käymme mm. Valamon kirkoissa. Opastuksen jälkeen kirjaudumme hotelliin ja hengähdämme hetken. Voit myös omatoimisesti käydä tutustumassa näyttelyihin tai piipahtaa ostoksilla. Omatoimisen tutustumisen jälkeen vierailemme viinituvan tunnelmassa, jossa kuulemme viinehtimön tarinaa ja saamme maistiaiset luostarin tuotannosta. Päivä päättyy Valamolaiseen teepöytään, jossa nautimme perinteitä kunnioittaen teepöydän antimista.
12.7.
Aamupala, jonka jälkeen pakkaamme linja-auton ja nousemme laivaan, jolla lähdemme risteilemään kohti Lintulaa. Noin puolitoistatuntia kestävä risteily Juojärven maisemissa on kokemus. Nousemme Varistaipaleella laivasta ja pienen linja-autolla tehtävän siirtymän jälkeen olemme Lintulassa, jossa kuulemme opastuksen Lintulan naisluostarin elämästä. Opastuksen jälkeen meitä odottaa kahvit, jonka jälkeen on hetki aikaa ostoksille luostarin myymälässä.
Matka jatkuu ja ajamme Varkauteen, jossa nautimme lounaan, jonka jälkeen yhden pysähdyksen jälkeen saavumme Kokemäelle illan tunteina.
Matkan hinta
2h-huoneessa/matkustaja 295€
Hintaan sisältyy:
Linja-automatkat
Valamon opastettu kierros
Ruokailu
Näyttelyn sisäänpääsy
Tutustuminen viinitupaan, jossa myös maistiaiset.
Valamolainen teepöytä.
Risteily Juojärvellä
opastus Lintulassa
Kahvi Lintulassa
Ruokailu Varkaudessa
1 hotelliyö 1h tai 2h huoneessa.
Lisätietoja matkasta p. 045-8729543
Ilmoittaudu mukaan alla olevalla kaavakkeella.
Samalla kaavakkeella voit ilmoittaa myös mahdolliset matkakaverit.
Hyvä tietää matkasta:
Valamossa vietämme yön luostarin hotellissa. Huone on vaatimattomammin varasteltu, kuin normaali hotellihuone. Huoneissa ei ole tv:tä
Maksuehdot:
Matkasta saat kaksi laskua.
Ennakkomaksu erääntyy n. kuukausi ilmoittautumisesta. Loppumaksu erääntyy 1 kk ennen matkaa.
Peruutusehdot
Varausmaksua ei palauteta, mikäli asiakas peruuttaa matkan.
Loppumaksun kuluton peruutus on 30 vrk ennen matkaa.