Karhusafari ja Raatteentie 28.9.-1.10

Ainutlaatuinen matka Kainuuseen, jossa pääsemme ihailemaan karhuja niiden luonnollisessa ympäristössä, eli metsässä. Vietämme aikaamme Kuhmon ja Suomussalmen maisemissa. Toinen kohokohta on Raatteen tie, jossa kuljemme paikallisen oppaan johdolla tuon kuuluisan tien, jossa talvisodassa käytiin ankaria taisteluja, jossa panoksena oli Suomen itsenäisyys. Tien varrella pysähdymme mm. Raatteen Portilla. 

Majoitumme matkan aikana Kuhmossa, josta käsin teemme retken Raatteen tien lisäksi karhujen katseluun. Kuhmo tunnetaan myös kulttuuristaan ja omaa vahvat siteet Kalevalaisuuteen ja Karjalaisuuteen ja tämä tulee lähelle myös matkamme aikana.  

Tämä mielenkiintoinen matka tarjoaa sinulle ainutlaatuisia kokemuksia, jotka jäävät mieleen pitkään.

Matkaohjelma

 

28.9.

 

Lähtö Tampere, Keskustori klo 08.00

Tästä matkamme suuntautuu Jyväskylän kautta Kuopioon, jossa ihmettelemme Savolaista elämänmenoa Kuopion torilla ja kauppahallissa. Kuopion seudulla myös ruokailemme, jonka jälkeen matkaamme Nurmeksen kautta Kuhmoon, jonne saavumme iltapäivällä. Majoitumme hotelli Kalevalaan. Ilta aikaa rentoutumiseen.

 

29.9.

 

Aamupala hotellissa. 

Aamupalan jälkeen nousemme linja-autoon ja suuntaamme kohti Suomussalmea. Täällä tapaamme paikallisen oppaan, joka nousee linja-automme kyytiin ja lähdemme tutustumaan Raatteen tien historiaan. Opastuskierros kestää n. 4-5 tuntia, jonka aikana saat kattavan katsauksen siitä, mikä merkitys Raatteentiellä on meidän historiaamme. Pysähdymme myös Raatteen portilla. Raatteen tiellä pysähdymme muutamilla tärkeillä paikoilla sekä muistomerkeillä. Opastuskierroksen jälkeen ruokailemme Suomussalmella ja palaamme takaisin Kuhmoon, jo tutuksi tulleeseen hotelliin.

 

30.9.

 

Eilisen mielenkiintoisen päivän jälkeen tämä päivä ei varmasti tee poikkeusta. Tälle päivälle mahtuu parikin erilaista ohjelmaa. Aamupalan jälkeen pääsemme Eilan kierrokselle, jossa oppaan toimii Kuhmon entinen kaupunginjohtaja Eila Valtanen, joka johdattaa meidät Kuhmon rikkaaseen kulttuuriin. Kierroksen aikana käymme mm. Juminkeossa, jossa on esillä yksi mittavimmista Kalelava-kokoelmista. Kierroksen aikana vierailemme myös Kuhmon kirkossa, Tuupalan talomuseossa, kirjastossa sekä näemme Kuhmo-talon,  jossa esitetään pääsääntöisesti Kuhmon kamarimusiikin konserteista. Opastuskierros kestää n. kaksi tuntia, jonka jälkeen hotellilla odottaa lounas. Tämän jälkeen sinulla on hetki aikaa, joko pitää pientä lepoa tai käydä omatoimisesti tutustumassa Kuhmon tarjontaan. Parin tunnin tauon jälkeen nousemme autoon ja ajamme Lentiiraan, aivan rajan tuntumaan. Kuljemme hiljaa oppaan opastukselle karhutaloon, jossa asetumme paikoillemme ja odotamme, milloin tuo metsän kuningas tallustaa paikalle. Lähes aina, n. 90-95% karhu tulee näkyviin, lähellekin, jolloin pääset sitä kuvaamaan turvallisesti lasin takaa. Retken kesto on n. 5 tuntia, jonka jälkeen palaamme takaisin hotelliin. 

 

 

1.10. 

 

Aamupalan jälkeen sanomme Kuhmolle hyvästit ja aloitamme matkan kohti etelää. Pysähdymme matkalla vielä Vuokatissa, jossa nousemme linja-autolla kohti Vuokatinvaaran huipulle ihailemaan upeita Kainuun maisemia. Tästä matka jatkuu ja pidämme muutaman tauon, joista toinen on ruokatauko. Saavumme Tampereelle alkuillan tunteina upeita muistoja mielessämme.

 

 

Matkan hinta

 

 

485 e / 2h huoneessa / matkustaja

1h lisämaksu 105 e

 

 

Matkan hintaan sisältyy

 

Linja-automatkat

Puolihoito, joka tarkoittaa aamupalaa (pl. menopäivä) ja yhtä lämmintä ateriaa/päivä

3 hotelliyötä valitsemassasi huonetyypissä

Raatteen tien opastus, sekä Raatteen portin vierailu
Kulttuurikierros Kuhmossa
Karhujen katselu kojussa oppaan johdolla.

Matkanjohtajan palvelut

 

Lisätietoja matkasta 045-8729543

 

Ilmoittaudu mukaan kaavakkeella.

Samalla kaavakkeella voit ilmoittaa myös mahdollisen matkakaverisi.

Hyvä tietää matkasta

Karhujen katselu on turvallista oppaan johdolla.

Kamera mukaan!

 

Maksuehdot:

Ennakkomaksu 50 e erääntyy n. kuukausi ilmoittautumisen jälkeen. 

Loppumaksu erääntyy n. kuukausi ennen matkaa

 

Peruutusehdot:

 

Ennakkomaksua ei palauteta, mikäli asiakas peruuttaa matkansa. Kuluton perutus on 30 vrk ennen matkaa

Nimi  
Postiosoite  
Sähköpostiosoite  
Puhelinnumero  
Mistä nouset linja-auton kyytiin  
Mahdolliset ruoka-allergiat  
Mahdollisia lisätietoja  
Valitse 1h tai 2 huone  
Mahdollisen matkakaverin nimi, sähköpostiosoite ja katuosoite, mikäli halutaan erilliset laskut