Hyvä tietää matkasta

Itä-Suomen kansallispuistoja 13.-17.6

 

Petkeljärvi, Patvinsuo, Koli

 

Patikoimme kolmessa eri kansallispuistossa.

Varaa hyvät kengät mukaan, joilla pärjäät luontopoluilla.

Ulkoiluvaatteet sään mukaan.

Reitit ovat kohtullisen helppoja, mutta kilometrejä kertyy kuitenkin kohtuullisesti.

Peruskuntoinen, liikkuva henkilö pärjää patikoinneilla hyvin.

 

Maksuehdot:

Ennakkomaksu 50 e erääntyy n. kuukausi laskun päiväyksestä. Ennakkomaksua ei palauteta, mikäli asiakas peruuttaa matkan.

Loppumaksu erääntyy n. kuukausi ennen matkaa.

 

Peruutusehdot

 

Ennakkomaksu ei palauteta, mikäli asiakas peruuttaa matkan.

Loppumaksun kuluton peruutuspäivä on 30 vrk ennen matkaa.

Matkaohjelma

 

13.6.

 

Lähtö Tampereen vanhan kirkon edestä klo 08.00 (liittymäkuljetus Nokialta ja Kankaanpäästä).

 

Tästä matkamme suuntautuu Jyväskylän kautta kohti Joensuuta.

Matkalla pidämme taukoja ja hieman pidemmän tauon pidämme Valamon luostarissa, jossa myös ruokailemme. 

Täällä on mahdollista myös tehdä vähän ostoksia esim. viinimyymälässä. 

Ruokailun jälkeen jatkamme matkaa. Saavumme myöhään iltapäivällä Joensuuhun. Majoittuminen hotelli Kimmeliin.

 

14.6.

 

Aamupala hotellissa. 

Lähdemme aamupalan jälkeen itärajaa kohden ja tutustumme Ilomantsissa Petkeljärven kansallispuistoon. Vierailemme ensin luontotuvalla, jonka jälkeen lähdemme patikoimaan Petkeljärven kansallispuistoon. Tehdään ensin pieni pisto Korkeasärkälle, joka on hieno niemi, joka työntyy pitkälle järven keskelle. Hienot maisemat seuraavat toisiaan. Palaamme Särkältä ja lähdemme Kuikan kierrokselle, joka on hyvin sadunomainen ja voi melkein nähdä pienten menninkäisten ja keijukaisten  leikkivän metsissä. Reitin pituus on n. 6,5 km, joten päivän kokonaismääräksi tulee n. 10-11 km. Kierroksen jälkeen meillä on edessämme ruokailu, jonka jälkeen lähdemme ajamaan kohti Vuonislahtea.  Herranniemen kestikievari on hyvin idyllinen paikka Pielisen rannalla. Vanha, jo pitkään kestikievarina toiminut paikka tarjoaa miellyttäviä elämyksiä ja uskomattoman kauniit Pielisen maisemat.

 

15.6.

 

Aamupala Herranniemessä.

Tämän päivän patikointi tapahtuu Patvinsuolla, jossa valitaan kunkin mielihalun mukainen lenkki. Tahdotko lähteä kävelemään varsinaisesti suolle pitkospuita pitkin. Valtavat aavat ovat edessäsi ja kuten alussa sanottiin, saattaa se karhukin siellä jossakin kaukaisuudessa tepastella, mutta ei hätää, se ei sinua tule häiritsemään. 

Esimerkiksi Teretinniemen näkötorni on myös hyvä kohde valita patikkareitiksi. Tällä reitillä tulee nähtyä Patvinsuota oikein kunnolla ja kun siihen vielä yhdistää lisälenkin, saamme mukavan päiväkierron suoalueella.

 

Mikäli haluat kiertää järven, on sekin helppoa, sillä luontotuvan läheisyydestä lähtee Suomunkierto, joka nimensä mukaisesti kiertää Suomunjärven. Reitin pituus on 14 km, mutta lenkki on helppo kävellä ja siinä ei korkeuseroja juurikaan ole. Mikäli ilmat suosii, on reitin varrella runsaasti hienoja hiekkarantoja, niin pulahtaminen veteen onnistuu helposti. 

Illalla palaamme Herranniemeen ja ruokailu odottaa. Illalla unta ei tuski kauaa tarvitse houkutella. 

 

16.6.

 

Tänään siirtyminen Kolin kansallismaisemiin. 

Aamupalan nautittuamme lähdemme liikkeelle. Koska olemme kuitenkin niin lähellä hienoa Eeva Ryynäsen Paateria, emme malta ajaa suoraan Kolille, vaan vierailemme ensin Paaterissa, jossa kuulemme Eeva ja Topi Ryynäsen elämänvaiheista ja näemme myös upean Paaterin kirkon. Tämän jälkeen suuntaamme Kolille, jonne saavumme puolen päivän jälkeen. Kansallismaisemat odottavat. Koska emme saa huoneita heti käyttöömme, lähdemme patikoimaan puistoon. Halukkaiden kanssa lähdemme kiertämään Mäkrän kierroksen, jossa Eero Järnefelt on piirtänyt erään tunnetuimman teoksensa, Syysmaisema Pielisjärveltä. Pääsemme kapuamaan samoille kohtiin, missä Järnefelt tuon teoksensa kuvasi.

Tulemme takaisin hotellille, jossa kirjautuminen hotelliin ja tämän jälkeen meillä on päivällinen. 

 

17.6.

 

Aamupala. 

Tänään on kotiin paluun hetki, mutta aamupäivällä on vielä halukkaiden kanssa mahdollisuus poiketa Hattusaaressa,

jossa on hyvin mielenkiintoinen kannas jota pitkin pääsemme saareen tai riippuen veden korkeudesta,

peittääkö vesi tuon kapean kannaksen. 

Palaamme takaisin hotellille ja otamme tavarat mukaan ja lähdemme kohden Tamperetta. Matkalle pidämme lounastauon 

Saavumme illalla Tampereelle aika monta kokemusta rikkaampana.

 

Matkan hinta

 

460 e / 2h huoneessa / matkustaja

1h lisämaksu 130 e

 

 

Matkan hintaan sisältyy

 

Linjaa-automatkat

4 yötä valitsemassasi huonetyypissä.

Puolihoito, joka tarkoittaa aamupalaa ja yhtä lämmintä ateriaa päivässä.

Ohjelmassa mainitut käyntikohteet.

Paaterin sisäänpääsy ja opastus. 

Matkanjohtajan palvelut.

 

Lisätietoja matkasta 045-8729543

 

Ilmoittaudu mukaan alla olevalla kaavakkeella. 

Samalla kaavakkeella voit ilmoittaa myös mahdollisen matkakaverisi

 

 

Alkukesän matka Itä-Suomen kansallispuistoihin.  Tämän retken aikana pääset patikoimaan kolmessa eri kansallispuistossa. Näet salaperäisen Petkeljärven joka sijaitsee aivan Venäjän rajan tuntumassa. Sanotaan, että Patvinsuon laajoilla aapasoilla voi nähdä kaukana karhun, joka ei edes huomaa kulkijaa. kolmantena kansallispuistona odottaa kansallismaisema Koli, jonka maisemat ovat vertaansa vailla. 

Nimi  
Postiosoite  
Sähköpostiosoite  
Puhelinnumero  
Mistä nouset linja-auton kyytiin  
Mahdolliset ruoka-allergiat  
Mahdollisia lisätietoja  
Valitse 1h tai 2 huone  
Mahdollisen matkakaverin nimi, sähköpostiosoite ja katuosoite, mikäli halutaan erilliset laskut