VÄLIMATKAT
VÄLIMATKAT
MURMANSK JA PETSAMO 19.-25.8.

MURMANSK JA PETSAMO

19.-25.8.



 
Lähde kanssamme todelliseen seikkailuun ja eksotiikkaan tutustumaan ja katsomaan Petsamoa sekä Murmanskia. Tämä matka pitää sisällään paljon mielenkiintoisia kohteita Venäjän Petsamossa ja Murmanskissa. Näe, miltä Petsamo näyttää nykyisin. Koe Murmansk, joka on maailman pohjoisin suurkaupunki ja paljon muuta. Matkalla Petsamoon ajamme Inarin kautta ja tutustumme myös Norjan itäisimpään kaupunkiin, Kirkkoniemeen. Norjan puolella pääset tutustumaan myös Kirkkoniemeen.

Tähän matkaan sisältyy niin paljon, että sanat eivät riitä kertomaan, joten lähde itse toteamaan ja kokemaan paikan päälle. Mukanamme on erittäin kokenut Suomalainen Petsamon ja Murmanskin opas, joka matkan aikana kertoo sinulle paljon tarinoita ja näet tärkeimmät nähtävyydet.

Nyt tuumasta toimeen ja lähde reissuun mukaan kokemaan jotakin erilaista ja ainutlaatuista.


Matkaohjelma

19.8. 
Lähtö Tampereelta klo 06.30
Helsingistä klo 04.00

Tampereelta otamme suunnan Jyväskylän kautta kohti pohjoista. Pidämme päivän aikana sopivasti taukoja ja saavumme illan suussa Luostolle, jossa majoitumme Lapland hotels Luostoon. Illalla voit vielä käydä hotellin kylpylässä rentoutumassa.


20.8.
Aamupala
Aamupalan jälkeen matkamme jatkuu. Ivalosta kyytiimme nousee matkaoppaamme, joka johdattaa meidät tämän seikkailun läpi. Inarissa pysähdymme upeassa Saamelaismuseo Siidassa, jossa pääsemme oppaan johdolla tutustumaan museoon, joka kertoo Saamelaisten historiasta ja maailman katsomuksesta. Siidassa myös ruokailemme. Inarista matka jatkuu Inarin järven vierustaa pitkin Sevettijärvelle, jossa tutustuminen Kolttasaamelaisten perinnetaloon ja hautausmaalle. 

Ylitämme Suomen ja Norjan rajan ja pienen tovin jälkeen saavumme Kirkkoniemeen. Teemme pienen kiertoajelun keskustassa, jonka jälkeen majoitumme Thon hotelsiin. 

21.8.
Aamupala
Aamupäivällä alkaa todellinen seikkailumme! Ylitämme Venäjän rajan ja suunnistamme kohti Petsamoa, jossa tutustumme  sen historiaan. Petsamossa vierailemme myös Luostarissa ja saksalaisten sotilaiden hautausmaalla. Matka jatkuu kohti Murmanskia. Matkalla koemme hienot tunturiylängöt ja maisemat ovat arktisen hienot. Myöhään iltapäivällä / illalla saavumme Murmanskiin, jossa majoitumme Azimut hotelliin, joka on korkeatasoinen hotelli aivan Murmanskin keskustassa. Illallinen hotellissa, jonka jälkeen halukkaat voivat vielä lähteä omatoimisesti tutustumaan kaupunkiin.

22.8.
Aamupala
Aamupäivällä teemme kiertoajelun Muurmanskin keskustassa, jonka aikana näemme kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Murmanskin kaupungissa riittää ihmettelemistä, sillä siellä asuu yli 300 000 ihmistä, joten Suomalaisen mittapuun mukaan ollaan isossa kaupungissa. Puolen päivän mittaisen kiertoajelun jälkeen palaamme hotelliin, jossa on tarjolla lounas. Illalla voit taas suunnata omatoimisesti Murmanskin kaupunkia ihmttelemään.

23.8.
Aamupala.
Aamupäivällä lähdemme kohti Suomea ja Raja-Jooseppia, jonne toki on vielä matkaa. Reitin varrelle osuu Ylä-Tuuloma. Kunta on tullut tunnetuksi siitä, että sen suuren voimalaitoksen rakensi Imatran voima. Parhaimmillaan voimalaa ja kylän rakennuksia oli rakentamassa yli 3200 Suomalaista. Asuintalot tehtiin 2000 asukkaalle.

Ylitämme rajan ja ajamme Ivalon keskustaan, jossa jätämme hyvästit oppaallemme ja jatkamme vielä hetken ja saavumme Saariselälle, jossa majoitumme Lapland Hotels Riekonkieppiin. Mikäli aikaa jää, voit käydä tutustumassa Saariselän tarjoamiin palveluihin tai vaikka patikoida Kaunispään huipulle. Ruokailu päivän aikana.

24.8. 
Aamupalan jälkeen matka etelään alkaa. Ajamme Napapiirille, jossa pidämme tauon ja Rovaniemen keskustassa ruokailemme. Rovaniemeltä otamme suunnaksi Oulun, jonne saavumme iltapäivällä. Majoittuminen SAS Radisoniin. Ilta aikaa tutustua tervakaupunkiin.

25.8.
Aamupalan jälkeen matka jatkuu kohti etelää. Matkalla pidämme pari taukoa ja myös ruokailemme. Saavumme Tampereelle hyvissä ajoin iltapäivällä ja Helsingissäkin olemme mukavasti alkuillasta varmasti monta unohtumatonta kokemusta mielessä.

MATKAN HINTA ON 

780 € 2H HUONEESSA / MATKUSTAJA
1H HUONEEN LISÄMAKSU ON 195 €

HELSINKI-TAMPERE VÄLILTÄ LÄHTEVIEN HINTA

830 € 2H HUONEESSA  / MATKUSTAJA
1H HUONEEN LISÄMAKSU ON 195 €

HINTA SISÄLTÄÄ:


Linja-automatkat
6 hotelliyötä
Puolihoito, joka sisältää aamupalan ja yhden lämpimän aterian päivässä.
Matkaohjelmassa mainittujen kohteiden sisäänpääsymaksut.
Suomalaisen oppaan palvelut.
Matkajohtajan palvelut


Matkan hintaan ei sisälly pakollista viisumia. MIkäli sinulla ei ole omaa viisumia, saat sen meidän kauttamme hintaan 80€

Linja-autossa ensimmäisen rivin paikka 50€/istuin (laita maininta lisätietoja kohtaan)

Lisätietoja matkasta p. 045-8729543



Ilmoittaudu kaavakkeella. Samalla voit ilmoittaa myös mahdollisen matkakaverisi.



MURMANSK JA PETSAMO 19.-25.8.
Etunimi  *
Sukunimi  *
E-mail
Katuosoite  *
Postinumero  *
Postitoimipaikka  *
Puhelin  *
Valitse 1h tai 2h huone  *
Mistä nouset linja-auton kyytiin  *
Mahdolliset ruoka-allergiat
syntymä-aika  *
Mahdollisen matkakaverin henkilötiedot ja laskutusosoite, mikäli eri, kuin ilmoittajan
Haluatko tilata Välimatkojen kautta viisumin, vastaa silloin kyllä
Mahdollisia lisätietoja
* Pakolliset kentät

VÄLIMATKAT OYMATKATLIIKUNTAMATKATLENNOTHELSINGISTÄ LÄHTEVÄT MATKATRYHMÄMATKATKIINAN VIISUMIT JA MATKAPALVELUTVALTAVÄYLÄN LUKIJAMATKAMATKAEHDOTOHJEITALIITY POSTITUSLISTALLEMEISTÄTIETOSUOJASELOSTE